Myymälämarkkinointi – Kuinka houkutella kuluttaja ostoksille?

30.8.2024

Yhä useampi meistä ostaa verkkokaupoista, mutta esimerkiksi Kaupan liiton kokoamien tutkimustulosten mukaan iso osa kuluttajista arvostaa edelleen myös fyysisiä myymälöitä. Minä kuulun heihin.

Ennen siirtymistäni mainostoimistomaailmaan tein pitkän uran kaupan alan markkinoinnin parissa. Vastasin kivijalkamyymälöiden visuaalisen ilmeen suunnittelusta ja markkinointiviestinnän jalkauttamisesta myymäläympäristöihin. Työssäni näin päivittäin, kuinka suuri vaikutus hyvin suunnitellulla ja toteutetulla myymälämarkkinoinnilla on asiakaskäyttäytymiseen ja myyntiin.

Kauppa on kokemuksia ja elämyksiä

Fyysisten myymälöiden viehätys perustuu pitkälti siihen, että tuotteet voi nähdä ja kokea – aivan eri tavalla kuin verkossa. Voit tunnustella ihanan pehmeän villahuovan tekstuuria ja vakuuttua sovituskopissa, että farkut istuvat juuri oikealla tavalla. Palvelukin on henkilökohtaisempaa. Myyjä auttaa sinua valitsemaan tuotteen, jonka saat heti mukaasi, eikä paketin saapumista tarvitse odotella.

Kuluttajien odotukset fyysisille myymälöille kuitenkin kasvavat koko ajan. Enää ei riitä pelkkä rivi tuotehyllyjä, vaan myymälöiltä odotetaan elämyksiä ja tarinoita. Juuri näiden rakentamisessa myymälämarkkinointi on avainasemassa.

Näyteikkunoista kampanjaviesteihin

Hyvin toteutetulla myymälämarkkinoinnilla herätät ohikulkijan huomion ja houkuttelet hänet myymälään ostoksille. Myymälämarkkinoinnin avulla erotut kilpailijoista ja ohjaat asiakkaan liikkumista ja valintoja myymälässä. Laajasti ajateltuna myymälämarkkinointi kattaa kaiken, mitä asiakas näkee ja kokee ulkoa sisälle – näyteikkunat, myymäläkalustuksen, tuotteiden esillepanot, valaistuksen ja jopa ääni- ja tuoksumaailman. Myymälämarkkinointia ovat myös kaikki myymälässä kohdatut viestit ja tarjoukset painetuista kampanjajulisteista diginäytöllä pyörivään mallistovideoon.

Brändi jalkautuu myymälään

Myymälämarkkinoinnin suunnittelussa kannattaa lähteä liikkeelle yrityksen brändistä ja sitoa myymälämarkkinointi osaksi yrityksen muuta markkinointiviestintää. Sama punainen lanka yhdistää kaikki eri markkinointikanavat. Kun teet tv-kampanjassa esitellyn tuotteen esillepanon myymälän parhaimmalle paikalle ja täydennät sitä muilla kampanjamateriaaleilla, kuluttajan on helppo löytää ja ostaa kampanjatuote. Viesti säilyy yhtenäisenä, oli kyseessä kivijalkamyymälän pöytäesillepano tai supermarketin hyllynpääty.

Painomateriaaleja ja diginäyttöjä

Hyvin suunniteltu ja toteutettu myymälämarkkinointi ei ole pelkkiä taktisia kampanjajulisteita myymälän seinillä. Voit kertoa tarinoita brändistä, opastaa oikean tuotteen valinnassa ja luoda näyttäviä esillepanokokonaisuuksia.

Erilaisten painomateriaalien ja -tekniikoiden valikoima on nykyään lähes rajaton, mikä mahdollistaa kaikkein mielikuvituksellisimmat ratkaisut myymälän sisällä ja ulkona. Perinteiset painomateriaalit ovat kustannustehokas vaihtoehto, mutta niissäkin kannattaa panostaa materiaalien pitkäikäisyyteen ja uudelleenkäyttöön.

Jos budjettisi sallii, kannattaa harkita diginäyttöjä. Näytöt voivat kertainvestointina tuntua kalliilta, mutta pidemmän päälle ne maksavat itsensä takaisin. Säästöä tulee etenkin paino- ja toimituskuluissa, kun kaikkiin ketjun myymälöihin ei tarvitse kuukausittain lähettää uusia painettuja kampanjamateriaaleja. Diginäytöt myös mahdollistavat nopean reagoinnin markkinaan. Saat ajatettua uuden kampanjan kaikkiin myymälöihin yhtä aikaa keskitetysti pääkonttorilta käsin. Diginäytöissä voit myös käyttää liikkuvaa kuvaa, joka on erinomainen keino ohikulkijan huomion herättämiseen etenkin näyteikkunoissa.

Apua ja ideoita ammattilaisilta

Olipa kyse isosta lanseerauskampanjasta tai yksittäisestä hyllynpäädystä, painetuista materiaaleista tai digistä, pääasia on erottua ja kiinnittää kuluttajan huomio. Jos kaipaat apua myymälämarkkinointisi kehittämiseen, me Smoyssa olemme valmiina auttamaan. Varmistetaan yhdessä, että brändisi ja tuotteesi erottuvat edukseen myymälässä ja houkuttelevat kuluttajat ostoksille. 

Maria Haapala, Smoyn projektipäällikkö

Viimeisimmät artikkelit