Mainostoimisto Smoy Oy
Workland Teurastamo
Lautatarhankatu 10
00580 HELSINKI
etunimi.sukunimi(at)smoy.com
Y-tunnus 0741439-6
18.5.2017
Niiden jotka vuodesta toiseen kritisoivat markkinoinnin parissa työskentelevien keskinäistä selkään taputtelua ja palkintojen jakoa, tulisi nähdä mainoskilpailujen toinen puoli. Hyöty. Kunnianhimoisilla ammattilaisilla on sisäsyntyinen kilpailuvietti, jonka ohjaaminen tärkeisiin asioihin tuo hyötyä kaikilla mittareilla. Mainoskilpailuihin osallistumisessa tärkeintä ei kuitenkaan ole voitto vaan sitä edeltävät tavoitteet ja tekeminen.
Missään lajissa, on se sitten urheilua tai tiedettä, menestys ei tule ilmaiseksi. Loistavien markkinointikampanjoidenkin takana on paljon tehtyä työtä; perehtymistä, kokemusta, strategista näkemystä, luovuutta ja dataa. Kotimaiset mainoskilpailut eroavat toisistaan erilaisten järjestäjien, painotusten ja tavoitteiden puolesta.
On hienoa, että esimerkiksi RadioMedia haluaa nostaa radiomainonnan suunnittelun tärkeyttä kilpailuttamalla Suomen parasta radiomainontaa, tai Grafia tähtää graafisen suunnittelun tason nostamiseen, luovuuden ja omaperäisyyden voimistamiseen.
MTL:n Effiellä on taas oma tärkeä roolinsa markkinoinnin mittareiden ja tehokkuuden konkretisoinnissa sekä markkinoijien ja toimistojen yhteistyön kehittämisessä entistä tavoitteellisempaan suuntaan. Kaikkien kilpailujen tarkoitus on myös innostaa ja kannustaa parempiin suorituksiin ja sitä kautta kehittää koko alan toimintaa.
Meillä on joukko toimistoja, jotka osallistuvat kiitettävästi kaikkiin alan kilpailuihin ja niittävät menestystä. Se on hienoa! Mutta maassamme on vielä enemmän toimistoja, jotka eivät osallistu, ehkä eivät ole koskaan osallistuneet.
Tähän asenteeseen pitäisi saada muutos ja kaikkiin toimistoihin lisää kunnianhimoa ja rohkeutta. Osallistuminen on innostavaa ja ohjaa toimintaa tavoitteellisempaan suuntaan. Mikä onkaan parempi tapa ottaa briiffi vastaan, kuin peilata sen lähtökohtia, tavoitteita ja mittareita esimerkiksi Effien kilpailulomakkeen täyttämiseen. Onko tavoitteet konkretisoitu? Millä keinoin tavoitteisiin aiotaan päästä ja miten niitä mitataan? Paneuduttaisiinko vielä hieman tarkemmin kilpailukenttään ja kannattaisiko referenssejä tarkastella myös maamme rajojen ulkopuolelta?
Kun näitä kysymyksiä käy läpi säännöllisesti yhdessä asiakkaan kanssa, nousee rima automaattisesti ja tekemisen taso kehittyy jatkuvasti. Ja hups, tuloksetkin voivat olla joku päivä voittaja-aineista. Asenne ratkaisee, kun kysymys on kehittymisestä kilpailukykyiseksi ammattilaiseksi, tiimiksi ja toimistoksi.
Maria Blomberg on Mainostoimisto Smoyn toimitusjohtaja ja MTL ry:n hallituksen varajäsen.
Kirjoitus on julkaistu MTL:n blogissa 17.5.17
Suoraa ja asiakkuusmarkkinointia
Myymälämarkkinointi – Kuinka houkutella kuluttaja ostoksille?
Lataa markkina-akkusi aurinkovoimalla
Kahvilayrittäjän käytännön some-opit
Onko brändi ihmisen toiseksi paras ystävä?
Yhdenvertaisuuden edistämistä vai pinkkipesua?
10 graafisen suunnittelun trendiä 2023 – nostalgiaa ja epäsymmetriaa
Saitin analytiikka- ja evästeremontti kuntoon
Miksi uskoisit datasi verkkopalvelulle?
Liikkuva somekuva jatkaa liikuttamista
Vakituiset freelancerit tulivat jäädäkseen
Visutrendit 22 – rohkeaa rajojen rikkomista
Mitä sisällöntuottaja voi oppia Picassolta, Mozartilta ja suurelta seikkailijalta?
Luotettavuus ja vastuullisuus – mahtavat kilpailuedut Suomelle
Työelämää vai elämäntyötä? Milleniaalin teesit hyvään (työ)elämään
Markkinoinnin automaatio (pk-)yrityksen markkinoinnissa
Liikkuva kuva kiihdytyskaistalla
Verkkokauppa pystyssä, vaan mistä asiakkaat?
Pikavauhtia verkkokauppiaaksi – mitä tarvitaan?